Seitsemän osakilpailua kaudella 2024 käsittävä rallin suomenmestaruussarja huipentuu Kiteellä ensi viikon lauantaina 5. lokakuuta ajettavaan päätösosakilpailuun. Kahdessa SM-luokassa mestari on jo ehtinyt varmistumaan, mutta kolmessa muussa jännitettävää riittää varmasti vielä aivan kalkkiviivoille saakka.
Pohjois-Karjalan maakunnan eteläisin kunta, Kitee, saa kunnian toimia rallin SM-sarjan päätösnäyttämönä kaudella 2024. Fixus SM Ralli Kitee -nimeä kantavan kisan lähtötapahtumat käynnistyvät klo 9 Kiteentieltä, Kiteen torin vierestä, josta lähdetään kohti päivän aikana ajettavaa kymmentä erikoiskoetta.
Rallin yleisöerikoiskoe, jonne yleisöllä on vapaa pääsy, ajetaan Tolosenmäen Aimon radalla n. klo 11 alkaen. Palkintoseremonioita vietetään näyttävin menoin Kiteen Rantakentällä, Superpesisjoukkue Kiteen Pallon kotikentällä klo 18:30 alkaen. Ralli päättyy palkintojenjaon jälkeen ilotulitukseen.
Korhonen lähellä ensimmäistä kuninkuusluokan Suomen mestaruuttaan
SM1-luokassa Toyota GR Yaris Rally2 -autolla kilpaileva Roope Korhonen starttaa päätöskisaan hyvistä asetelmista. Kolme voittoa luokassa tällä kaudella ajaneella laukaalaisella on melko turvallisen tuntuinen 20 pisteen johtoasema toisena olevaan Alavuden Teemu Asunmaahan.
Viimeisessä osakilpailussa jaossa on kuitenkin edellisiltä kausilta tuttuun tapaan korotettuja SM-pisteitä ja näin voittajan tilille napsahtaa 34 pistettä lisää. Vaikka Korhonen suurin mestarisuosikki onkin, niin aivan täysin varmistelulinjalle ei voi lähteä: mikäli Asunmaa pystyy voiton Kiteeltä kairaamaan, olisi Korhosen oltava tässä tapauksessa vähintään neljäs, jotta mestaruusunelma toteutuu.
Asunmaa on lähes yhtä selkeä hopeamitalisuosikki, sillä tällä hetkellä kolmantena olevalla Vihdin UA:n Benjamin Korholalla on 14 pistettä kirittävää hallitsevaan mestariin nähden. 14 pisteen ero on myös seuraavaan tulevaan KoMoKe:n Anssi Rytköseen, joka on Korholan pahin uhkaaja pronssimitalikamppailussa.
Vatanen havittelee jo kuluvan kauden neljättä SM-mitalia kotikisassaan
SM2-luokassa kaksi kirkkainta mitalia on jo ehditty jakamaan. Mestaruuden jo kesäkuussa Pohjanmaan osakilpailussa varmistanut Ford Fiesta Rally3 -kuski Henri Hokkala jätti edellisen Lahden kisan väliin, mutta on kuitenkin Kiteellä jälleen mukana. Hopeamitali ripustetaan aikanaan ensi tammikuun palkintogaalaristeilyllä Jesse Kalliolle, joka ei puolestaan Kiteellä aja.
Tällä hetkellä kolmatta sijaa pitää hallussa Jooa Iivari, joka vaihtoi kesäkaudeksi luokkaa ylemmäs. Viimeistä mitalia ja Iivarin päänahkaa Kiteellä havittelevat vielä Ville Vatanen ja Toni Herranen. Tällä kaudella jo SM4- ja Nuorten SM -luokkien Suomen mestaruudet sekä rallisprintissä SM-mitalin varmistanut Vatanen otti Lahden luokkadebyytissään heti komean voiton ja nousi neljänneksi, 15 pisteen päähän Iivarista.
Viidentenä pisteissä olevaa Ville Ruokasta ei Kiteellä nähdä, jonka myötä Vatasen kanssa mitalista kamppailee enää siis Herranen, jolla on puolestaan 20 pistettä kirittävää Iivariin nähden. Herrasen jahti Vatasta vastaan hoituisi yksinkertaisimmin voitolla. Muissa tilanteissa Vatanen voi peesailla Herrasta pykälää alemmalla sijalla ja ottaa pronssin.
SM3-luokassa huima loppunäytös
SM3-luokan mestaruudesta kamppailevat sarjakärki Leevi Lassila sekä kuusi pistettä perässä oleva Tuukka Kauppinen. Peli Kiteen päätöksessä onkin hyvin selkeä, nopeampi on hyvin suurella todennäköisyydellä myös Suomen mestari.
Kauppisen ajo Lahdessa ei ollut silmiä hivelevää ja nuori mies oli itsekin varsin tyytymätön ajamiseen. Laukaassa asuva tulevaisuuden lupaus osoitti kuitenkin vahvaa luonnetta ja otti lopulta voiton ennen Lassilaa. Kesäkauden vahvat otteet nostavat Kauppisen pienoiseen suosikin asemaan, mutta Lassila panee varmasti kaikki likoon, jotta paikka sarjakärjessä ei lipeä viimeisenkään osakilpailun päätteeksi.
Sarjassa kolmantena on kisan järjestävää seuraa Keski-Karjalan Urheiluautoilijoita edustava Joni Korhonen, jolla ei hirveästi panoksia ole kumpaankaan suuntaan. Eroa Kauppiseen on 29 pistettä ja neljäntenä olevaan Ossi Pohjanharjuun 16 pistettä. Käytännössä varmalla ajolla pronssimitali jää Pohjois-Karjalaan.
Himmeät mitalit jaossa SM4-luokassa
SM4-luokassa jaossa on enää hopea- ja pronssimitalit Ville Vatasen varmistettua mestaruuden jo Seinäjoella. Tiukimmin kiinni hopeassa on Tomi Tikkinen 71 pisteellä. Kolmantena oleva Henri Sääskilahti ei Kiteellä ole mukana ja suurella todennäköisyydellä myös mitali menee tämän myötä ohi suun.
Luokan ykkössuosikiksi voidaan nostaa nelosena oleva Lauri Halonen, joka on kärsinyt monista harmillisista takaiskuista kauden aikana. Edellisessä Lahden kisassa kaikki osui viimein kohdalleen, kun sarjan 14-vuotias kuopuskuljettaja otti ensimmäisen voittonsa SM-sarjassa. Mikäli autoa vaivanneet tekniikkaviat ovat historiaa, on Halonen korkealla myös Kiteellä. Vaikka eroa Tikkiseen on 12 pistettä, ei hopeamitalikaan ole Halosen vauhtivarannoilla yhtään poissuljettu mahdollisuus. Tämä tosin vaatii toteutuakseen apua myös takaa.
Esko Kytömäelläkin on sanansa sanottavana mitalitaistoon, mutta se saattaa huutaa jopa luokkavoittoa. Se voi olla vanhemmalla Ford Fiestalla melkoisen haastava pyyntö tuoreempia Toyota Auriksia vastaan.
Lähdeniemi tavoittelee ensimmäistä Suomen mestaruuttaan
SM5-luokassa parhaat asetelmat mestaruuden tavoittelussa on Arttu Lähdeniemellä, jolla on 17 pisteen etumatka Pekka Keski-Korsuun. Talvikaudella Lähdeniemi ei aivan pystynyt Keski-Korsun vauhtiin vastaamaan, mutta kesäkaudella Mitsubishi on kulkenut taas totutun kovaa.
Kiteellä Lähdeniemen ei tarvitse enää lähteä repimään väkisin voittoa. Mikäli Keski-Korsu onnistuu kuittaamaan ykköstilan, riittää Lähdeniemelle vielä kolmaskin sija mestaruuteen.
Sarjassa kolmantena ennen päätöskisaa on Miikka Vuokila, joka ei kuitenkaan päätöskilpailuun osallistu. Tämä avaakin hienosti tällä kaudella rallin parissa debytoineelle Rasmus Tuomiselle mahdollisuuden nousta aina mitaleille asti. Tuomisen kausi on ollut nousujohteinen ja kahdesta viime kilpailusta onkin irronnut jo komeasti kolmannet sijat.
SM-ralleja voi seurata tuttuun tapaan Moottoriurheilu TV:n suorien lähetyksien välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi.
Ilmoittautuneiden lista »
Sarjasäännöt »
Tiimimestaruuskilpailu »
Fixus SM Ralli Kitee -reitti & aikataulu
Kiteen SM-rallissa ajetaan lauantaina 5. lokakuuta yhteensä 10 erikoiskoetta, joille yhteismittaa kertyy 104,53 kilometriä. Ralli starttaa lauantaina Kiteentieltä, Kiteen torin vierestä klo 9. Palkintoseremoniat käynnistyvät Rantakentän pesäpallopyhätössä klo 18:30, jonka jälkeen luvassa on ilotulitus.
Rallin kilpailukeskus sijaitsee Tolosenmäen Aimossa, jossa ajetaan myös yleisöerikoiskoe n. klo 11 alkaen. Kilpailun tapahtumat Kiteellä kuuluttaa MM-rallitoimittaja Tomi Tuominen.
Kilpailun aikataulu ja suora lähetys
Lauantai 5.10.
09:01 LÄHTÖ Kiteen tori
09:44 EK1 Petravaara – 8,49 km (sulkuaika 08:00 – 16:00)
10:07 EK2 Potoskovaara – 10,05 km (08:30 – 16:30)
10:34 EK3 Metsäkoski – 8,42 km (09:00 – 17:00)
11:14 HUOLTO Aimo – 30 min
11:46 EK4 Aimo – 4,07 km (09:30 – 19:00)
12:26 EK5 Piimäjärvi 1 – 11,11 km (11:00 – 22:00)
13:02 EK6 Papinniemi 1 – 13,16 km (11:30 – 22:30)
13:22 EK7 Rokkala 1 – 12,48 km (12:00 – 23:00)
14:18 HUOLTO Aimo – 60 min
15:55 EK8 Piimäjärvi 2 – 11,11 km (11:00 – 22:00)
16:31 EK9 Papinniemi 2 – 13,16 km (11:30 – 22:30)
16:51 EK10 Rokkala 2 – 12,48 km (12:00 – 23:00)
17:40 MAALI Liiketie, Kitee
18:30 PODIUM Rantakenttä
Erikoiskoekilometrit: 104,53 km
- Tiedote SM-rallin verkkosivuilla: https://www.rallism.fi/content/fi/1/1082211/20068/
0 kommenttia